Hallinnointi

Johtoryhmä

Johtoryhmä

Vincitin yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka valitsee hallitus.

Vincitin toimitusjohtaja on Julius Manni. Toimitusjohtaja johtaa ja kehittää yhtiön liiketoimintaa ja vastaa päivittäisestä operatiivisesta johtamisesta, sekä juoksevasta hallinnosta hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Hän myös valmistelee hallituksen käsittelyyn menevät asiat ja vastaa niiden täytäntöönpanosta, sekä vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.

Yhtiöllä on myös johtoryhmä, jonka vastuulla on strategian, liiketoimintojen, toimintamallien, sekä muiden yhtiön yhteisten asioiden kehittäminen, johtaminen ja toimeenpano.

Tietoa Vincitin johtoryhmän osakeomistuksista löydät täältä

Johtoryhmän jäsenet



Julius Manni, s. 1978
toimitusjohtaja
Suomen kansalainen

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Julius on toiminut Vincitin toimitusjohtajana vuodesta 2021. Aiemmin urallaan hän on työskennellyt Tieto-konsernin johtoryhmässä asiakaskokemuksesta ja yritysidentiteetistä vastaavana johtajana, Affecton Suomen maajohtajana, strategiakonsulttina Accenturella sekä itsenäisenä johdon neuvonantajana useissa eri kasvuyrityksissä. Lisäksi Juliuksella on on usean vuoden kokemus pohjoismaisista johtotehtävistä myynnin, markkinoinnin ja digitaalisen palvelukehityksen saralla If vahinkovakuutuksessa.

Julius on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Muut luottamustoimet

Raute Oyj, hallituksen jäsen, 2024–,
Garage Garden Oy, hallituksen jäsen, 2020–,



Jens Krogell, s. 1979
Varatoimitusjohtaja ja johtaja, Vincit Nordics
Suomen kansalainen

Tausta add

Keskeinen työkokemus:

Jens on toiminut Vincitin Nordics-alueen johtajana vuodesta 2024. Tätä ennen hän toimi strategiajohtajana Vincitin yhdistyttyä Bilot Oyj:n kanssa kesällä 2022. Sitä ennen hän on toiminut Bilot Oyj:n ja Motley Agency Oy:n toimitusjohtajana. Hän on myös ollut Suomen Lehtiryhmä Oy:n verkkomyynti- ja markkinointijohtajana, asiakkuuspäällikkönä Iltalehdellä sekä operatiivisena johtajana Trainers House Oy:ssä.

Jens on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.



Mari Kuha, s. 1978
Henkilöstöjohtaja
Suomen kansalainen

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Mari Kuha on toiminut Vincitin henkilöstöjohtajana Bilotin ja Vincitin yhdistyttyä kesällä 2022. Sitä ennen hän toiminut Bilot Oyj:n, Rightware Oy:n, Solteq Oyj:n, Fujistun henkilöstöjohtotehtävissä sekä Kone Oyj:n muutosjohtajana.

Mari on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri.



Kimmo Kärkkäinen, s. 1972
Talousjohtaja
Suomen kansalainen

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Kimmo on toiminut Vincitin talousjohtajana elokuusta 2023 lähtien. Vuosina 2016–2023 hän työskenteli Fira-konsernin talousjohtajana sekä Sitedrive Oy:n liiketoimintajohtajana. Aiemmin urallaan hän on toiminut Affecton pohjoismaisten CFO-palveluiden johtajana, sekä ollut perustamassa Bocapin ensimmäistä pääomasijoitusrahastoa. Lisäksi Kimmolla on useiden vuosien kokemus liiketoiminnan kehityksen ja talouden johtotehtävistä TeliaSoneralla.

Kimmo on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Muut luottamustoimet

Bocap SME Partners Oy hallituksen jäsen, 2012-




Anssi Kuutti, s. 1985
Johtaja, Vincit USA
Suomen kansalainen

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Anssi on toiminut Vincit USA:n johtajana vuodesta 2024. Tätä ennen hän toimi Talent & Delivery -toiminnon johtajana vuosina 2022-2024. Ennen tätä hän on työskennellyt Vincitillä vuodesta 2010 vaihtelevissa tehtävissä kuten ohjelmistokehittäjänä, projektiliidinä, asiakkuusjohtajana, myyntijohtajana ja liiketoimintajohtajana.

Anssi on koulutukseltaan ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri

Muut luottamustoimet:

  • Leadership as a Service Company Oy, hallituksen jäsen, 2022–

  • Superoperator Oy, hallituksen jäsen, 2021–

  • Paywell Oy, hallituksen puheenjohtaja, 2015–.



Petra Sievinen, s. 1969
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Suomen kansalainen

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Petra Sievisellä on monipuolinen kokemus markkinoinnin ja viestinnän eri tehtävistä sekä vahva osaaminen vastuullisuusviestinnästä ja työnantajamielikuvan kehittämisestä. Syksystä 2023 opintovapaalla ollut Sievinen siirtyi Vincitille Goforelta, jossa hän oli viimeisimpänä toiminut markkinointi- ja viestintäjohtajana sekä johtoryhmän jäsenenä vuosina 2019–2023. Sitä ennen hän toimi Goforella viestinnän strategina. Aiemmin hän vastasi IBM Suomen ulkoisesta viestinnästä ja toimi markkinointijohtajana Descomilla.